Huomioita kuntarakennelakiin liittyen

Huomioita kuntarakennelakiin liittyen

Kuntien itsehallinnolla sekä paikallistason asukasdemokratialla on tähän saakka ollut perustuslain suoja. Valtio ei ole voinut puuttua kuntien sisäisiin asioihin muutoin, kuin säätämällä kunnille lakisääteisiä vastuita ja velvoitteita. Valtio ei ole sinänsä myöskään valvonut kuntia, vaan kuntien toiminnan valvonta on läänitasoisen julkisen laillisuusvalvonnan piirissä. 

Huomionarvoista kuntarakennelain tavoitteissa onkin se, että nyt kuntien suvereniteettiin, asukasdemokratian yhdenvertaisuuden periaatteisiin ja kuntien perustuslain suojaan puututaan. Kuntarakennelaki on kirjoitettu aiemman kuntajakolain päälle. Ministeriö voisi lakiluonnoksen mukaan tarttua kuntaan ja siirtää sen toteuttamalla erityisen kuntajakoselvityksen. Rakennelain arkkitehteina ovat ovat valtiovarainministeriö ja valtioneuvosto. 

Rakennelain tavoitteet ovat ristiriidassa perustuslain ja kuntalain edellyttämien asukkaiden yhdenvertaisuuden ja osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien tavoitteiden kanssa. Rakennelaissa ei riittävällä tavalla avata sitä, kuinka yhdenvertaiset asiakaslähtöiset palvelut ja paikallinen demokratia aiotaan toteuttaa käytännössä.  Uuden jättiläiskunnan valtuustoon ja hallitukseen ei saada enää nykyisten pienempien kuntien alueilta edustusta ja vaikutusvaltaa. Myös muut lähidemokratiaa tukevat toimielimet vaarantuisivat. 

Perustuslakivaliokunnan aiemman kannan mukaan on ongelmallista, jos kuntapäätöksenteko ja lähidemokratian edellytykset loittonevat etäälle asukkaista. Onko perustuslakivaliokunta ja sen vastuu ja velvoite suojata perustuslain mukaista kunnallista itsehallintoa nyt vaiennettu tai ohitettu pilkkomalla kuntia ohjaava monisektorinen lainsäädäntö ohjaamaan kuntia jättiläismäisiin kuntayksiköihin. Kunnista tulee subjekteja. Perustuslain mukaan kuntalaiset ovat subjekteja eli kuntalaisena ja asukkaana toimiminen ja osallistuminen kuuluu perusoikeuksiin.

Euroopan neuvoston laatimassa paikallisen itsehallinnon peruskirjassa rakennelaissa oleva ristiriita täsmentyy:  "Paikallinen itsehallinto tarkoittaa paikallisviranomaisten oikeutta ja kelpoisuutta säännellä ja hoitaa lain nojalla huomattavaa osaa julkisista asioista omalla vastuullaan ja paikallisen väestön etujen mukaisesti" (3 artikla 1. kappale). Kysymys on kunnallisen itsehallinnon demokratia- ja läheisyysperiaatteesta. Suomi on allekirjoittanut Unescon kulttuuridiversiteettiä koskevan sopimuksen, jossa asukkaiden ihmisoikeuksia ja perusvapauksia, kansallisen, paikallisen kulttuurin toimintaedellytyksiä tuetaan ja suojataan. Kuntarakennelaki ei kuitenkaan huomioi paikallisuutta.

Kuntarakennelakia silmäillessä ei voi välttyä siltä ajatukselta, että nyt vireillä olevalla lainsäädännöllisellä ohjauspolitiikalla pyritään julkisen taloudellisen vallan, poliittisen päätöksentekovallan ja nykyisten kuntien omistusten keskittämiseen kuntalaisia eriarvoistavalla tavalla. Pitkällä aikajänteellä vaarana on myös suomalaisen monimuotoisen kulttuurisen identiteetin ja diversiteetin mureneminen sekä paikallistalouksien elinkeinojen ja yritystoiminnan edellytysten tuhoutuminen. Tämä ei liene perustuslaillinen kuntalaisten perusoikeuksien toteutumisen tie.

Mediaväkivalta on noussut ravitsemuksen tasolle

Mediaväkivalta on joillekin popcornia?

Suomalainen media on nostanut kaiken arki- ja reaaliväkivallan ja sillä mässäilyn arvoasteikolla aamukahvin ja aamiaisen tai päivittäisen "ravitsemuksen" piiriin kuuluvalle tasolle. Kaikkialta läpitunkeva alempiasteinen ja raskas lööppi- ja mediaväkivalta on turruttavaa ja lähes kaiken allensa peittävää. Mediaväkivalta tunkeutuu olohuoneisiin ja lastenhuoneisiin huipputehokkaita mediakanavia pitkin. Mediaväkivalta tunkeutuu tajuntaan ja alitajuntaan halusit tai et.

Tulisiko myös medialla olla itsesääntelyä väkivallantekoihin liittyvissä uutisoinneissa, palstamillimetreissä, media-ajassa- ja tilassa?

Onko neljännellä valtiomahdilla eli medialla enää mitään vastuuta mediasisältöjen vaikutuksesta yhteiskuntaan tai yksilöihin?

Onko ensimmäisellä valtiomahdilla - eli eduskunnalla enää kykyä ohjata turvallista kansalaisyhteiskuntaa tukevan ja puolustavan lainsäädännön muodostumista. Onko toisella valtiomahdilla - valtioneuvostolla; hallituksella enää kykyä turvata turvallisen kansalaisyhteiskunnan käytännön edellytyksiä? Ja onko kolmannella valtiomahdilla - oikeuslaitoksella ja tuomiovallalla enää kykyä sanktioida ja ohjata toiminnallaan edellämainittuja tahoja ja kansalaisia.

Median tulisi kenties omassa itsesääntelyyn liittyvässä pohdiskelussaan ymmärtää, että media tulee itseasiassa ruokkineeksi ja provosoineeksi haitallisille vaikutteille alttiita epävakaita persoonallisuuksia. Median valtavalla voimalla ja volyymillä uutisoitaessa ääritekoja voidaan myös kenties aiheuttaa ja provosoida väkivaltaisen ja rikollisen toiminnan ihannointia.

Suomessa tulisi tehdä ryhtiliike vallanjaon kaikilla tasoilla. Tulisi palata oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti perustuslain ohjaamaan demokraattiseen kansalaisyhteiskuntaan. Vapaat vaalit ovat yksi tie edustukselliseen demokratiaan ja uudenlaiseen yhteisvastuullisuuteen.

Risto Simonen

Perustuslaillinen ongelma

”Houston we have a problem”...

kuuluu legendaarinen viesti komentokeskukseen. Suomessa on demokratiaan liittyvä kuuluvuusongelma käsillä. Keskittäminen katkaisee  kehyskuntien äänivallan kuulumisen ja romuttaa saavutetut lähidemokratiaa tukevat toimet. Kuntauudistuksen yhdenvertaisuusongelma huutaa aina perustuslakiin saakka. 

Kuntien hallinnon tulee perustua asukkaiden itsehallintoon. Vaikka valtion valvonta ja ohjaus tahi EU:n direktiiviohjaus onkin eräiltä osin hyväksyttyä, kuntauudistuksessa ollaan kävelemässä perustuslain yli.  Kunnilla - oikeudellisina toimijoina, on tärkeä paikallinen tehtävä mm. perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien turvaamisessa, paikallisessa lainkäytössä asukasläheisesti. Julkisen vallan käytöllä tulisi olla vahva demokraattinen perusta.

Suuri ongelma kulminoituu perustuslain 2 §:n kansanvaltaisuuden periaatteeseen: ”Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen”. Asukasosallisuuden edellytyksiä tulisi kunnioittaa. Perustuslakivaliokunta on aiemmin todennut, että on ongelmallista, jos kuntien päätösvaltaa siirrettäisiin hyvin laajamittaisesti alueelliselle tahi maakunnalliselle toimielimelle. 

Asioiden vireillesaattaminen ja valmistelu, kuntalaisten kuuleminen heitä itseään koskevissa asioissa, päätöksentekovalta, luottamushenkilövallan ja viranomaisvallan nykyinen asukasläheinen, suora ja joustava käyttö häviäisi siirryttäessä suuriin kuntakeskuksiin. Kuntauudistuksen tavoitteissa kuntiin jäisi vain yhteispalvelupisteet, joissa olisi etäpalveluna saatavilla julkisia palveluja. Henkilökohtaisen palvelun saaminen ei voi olla vain keskuksessa asuvan kuntalaisen subjektiivinen oikeus. Tämäkö olisi kuntauudistuksen saatesanoissa mainittua yhdenvertaisuutta ja asiakaslähtöisyyttä. 

Lähidemokratiaa vahvistavat toimielimet, kuten mm. nuorisovaltuustot, vanhus- ja vammaisneuvostot, kyläneuvostot, elinkeino- ja hankeryhmät purkautuisivat. Kuntauudistus asettaisi kovia haasteita paikallisyhteisöille ja kansalaisjärjestöjen toiminnalle. Suurkuntaratkaisu purkaisi paikallista yhteistoimintaa tukevat nykyiset kuntayhtymät ja osan Paras-hankkeen myötä syntyneistä juuri palvelutuotantoon siirtyneistä rakenteista.

Kuntien kunnostamista kuitenkin tarvitaan. Rakenteita ja toimintoja tulee virtaviivaistaa. Kuntauudistus rakentuisi kenties parhaiten kuntien keskinäiselle yhteistoimintamenettelylle, jossa valtionvarainministeriö antaa kunnille uudet valtionosuusraamit. Kunnat sopeuttaisivat alueilla keskinäisillä toimillaan palvelunsa demokraattiseen päätöksentekoon pohjautuen – ilman sanelua, pakkotoimia ja karttaharjoituksia. Euro on hyvä konsultti. Veroprosentin korotuspaine toinen. 

Muuttaako ministeri Virkkunen myös perustuslakia niin, että yhdenvertaisuussäännös ei koskekaan kaikkia. Kuntalaisen ja komentokeskuksen välinen etäisyys  yhdenvertaisuussäädöksellä mitaten kasvaisi kestämättömälle tasolle. Karrikoiden: ”Asianne voidaan ratkaista kansliapäätöksenä ilman kuulemistanne”.

Tiedätkö mitä oma lapsi tai nuori oikeasti puuhailee?

Mediaväkivalta - pelimaailmat - rinnakkaistodellisuudet?

Koti, koulu, lapsi- ja nuorisotyöntekijät ovat ensiarvoisen tärkeällä painoarvolla yhteisvastuullisia siinä, kuinka lapsemme ja nuoremme kehittyvät avoimen osallisiksi ja persoonallisuudeltaan eheiksi toimijoiksi moniarvoisen yhteiskuntamme jäseninä.

Se missä ja millaisessa seurassa ja millaisten asia- ja viihdesisältöjen parissa nuoret surffailevat vapaa-aikoinaan on tärkeä kysymys.  

Liian vapaa väkivaltaviihteen saatavuus K18 -aineiston ja muun ääri- ja roskaviihteen osalta on yksi huolenaihe? Ennakkotarkastusta on mahdollista lisätä jakelukanavien osalta. Näihin liittyen tarkoitan puuttumista lähinnä rikosoikeudellisiin mediasisältöihin. Muutoinhan  viihdetuotantojen ja verkkoviestinnän sisällön tuleekin olla vapaata. 

Suomessa tehdään kansainvälisesti tunnustettua viihdettä. Mutta tänne tuodaan paljon roskaa. Jos saatavuutta ei rajoiteta, niin silloin vastuu alaikäisen katselijan ja mediakuluttajan viihdemässäilystä jää perheelle ja vanhemmille. Mistä balanssi näille kahdelle vaakakupille. Viihteen eri genrejen, tyylilajien katselu on suotavaa. Ja keskustelu niistä onkin itse asiassa jo mediakasvatusta.  

Koulun tuntikehyksien tiukentuminen ja avoimen nuorisotyön suuntaus vaikutti ohjatun harrastesisältöpohjaisen työskentelyn vähenemiseen. Muuan muassa koulujen kerhotoiminta kuihtui siitä mitä se oli vielä 1980-luvulla ollut. Määrärahoja leikattiin myös koulusektorin kustannuspaineen alla kenties vääristäkin toimintamuodoista. Lapset ja nuoret lähes unohdettiin 1990-luvun vaihteen jälkeen roskaviihteen ja verkon pauloihin. Pelit, videot ja verkko otti kaitsijan roolin?  

Sanotaan ei sensuurille. Sensuuri ei ole ratkaisu ihmisten perustuslain suojaamalle toiminnalle avoimessa yhteiskunnassa. Sen sijaan verkkovalvonnan ja moderoinnin kehittäminen havainnoimaan lakien ja yhteiskunnan vastaisia rikollisia tai rikoksen uhkaa sisältäviä sisältöjä voisi olla hyvä tie.

Meillä on ylikoulutettu massa työttömänä ICT-väkeä, media-alan koulutuksen saaneita nuoria, joista voisi nopeasti kouluttaa kanavavalvojia ja verkkomoderaattoreita tai digipoliiseja. Ilman, että kysymys on kouluttautumisesta sensoreiksi tai sensuurista. Pyrkimys rikollisen toiminnan ennaltaehkäisyyn on kestävää yhteiskunnallista toimintaa.  

Aselain edelleen tiukentaminen ei myöskään ole Suomessa järkevää. Uusin päivitetty aselaki kun on jo nyt kirjoitettu lupien myöntäjien, lausuntojen antajien ja poliisiviranomaisten taholta lähes mahdottomaksi toteuttaa. Tästä huolimatta uusimman aselain linjauksia voisi edes yrittää toteuttaa ja seurata ainakin yhden eduskuntakauden ajan.

Syrjäytymisen ehkäiseminen. Verkko on käsittämättömän valtava viestintätehokas globaali yhteisö. Tiedon valtateiltä löytyy paljon hyvää ja rakentavaa aineistoa. Verkon syrjäteillä ja sivukujilla on myös haitallisia sisältöjä. Nuoren käyttäjän valtautuminen verkkoon aiheutuu rajoittamattomasta ja vapaasta verkon käytöstä - hallinnan tunteesta. Nuori verkon käyttäjä kokee voivansa tehdä verkossa aivan mitä hän haluaa.   

Osassa valistuneista perheistä verkon käyttöä, intensiteettiä ja sisältöjä rajataan.

Verkko ja verkon välineet voivat luoda vääränlaista voimaantumisen ja valtautumisen tunnetta syrjäytyneelle, kenties vastoinkäymisiä ja syrjintää elämässään kokeneelle nuorelle. Päästessään rajoittamattomasti valtautumaan ja toteuttamaan itseään haitallisten sisältöjen parissa, voi nuoren todellisuudentaju hämärtyä. Nuorelle voi muodostua ns. net-ego (verkkoidentiteetti, verkkominä), joka voi olla valtautunut sosiopaattinen ulkoisesta todellisuudesta irrallaan oleva yhteiskunnan vastainenkin
persoonallisuus. 

Tällaista sosiopaattista net-egoa mahdollisesti edustivat mm. herrat Gerd, Auvinen, Saari ja myös norjalainen herra Anders Behring Breivik. 

Perhetyön, koulujen psykiatrisen työn, nuorisopsykiatrian taloudellisen resursoinnin ja osaamisen vahvistaminen olisi tärkeää. Joissakin kouluissa asioita kerrotaan opinto-ohjaajille, liikunnan opettajille, luokanvalvojille terveydenhoitajien ohella. Nuoriso-ohjaajat ovat olleet yksi tärkeä kanava. Sosiaalipsykologisia valmiuksia meiltä puuttuu. 

Tarvitaan molempia: Sekä ohjattua että omaehtoista lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Osallistamisesta harrastusajanvieton suuntaan on vastuussa ydinperhe, koulu, kunnan nuoriso- ja kulttuuritoimi, erilaiset järjestöt - mutta ennenkaikkea nuori itse. Nuoren on myös ilmaistava oma tahtotilansa itse: "Minä haluan, että...". "Minä tahdon tehdä tätä..". Nuorille on turha tuputtaa pakkosyöttönä jotain näennäsikivaa ja hyödyllistä harrastepullamössöä. Kiinnostuksen kohteiden on aktivoiduttava motivoitumisen tasolle nuoressa itsessään.

Myös verkon ja alati kehittyvän median ymmärtämystä tulisi lisätä. Mediakasvatuksen opetusmateriaaleja ja aineistoja tulisi tuottaa myös perhetyöhön. Vanhempien, koulun, nuorisotyön, sosiaalityön vuorovaikutusta näissä asioissa on mahdollista lisätä. 

Mediakasvatuksen tulisi olla pakollinen opintoaine kaikilla koulutuksen tasoilla. 

Median, peli- ja viihdetuotannon, viihdeformaattien ymmärtämystä ja haltuunottoa tulisi lisätä merkittävästi. Sähköisten ajanviettoformaattien medialuku- ja kirjoitustaidolle on akuuttiakin tilausta. Osaamisen vahvistaminen vahvistaa Suomea viihdeteollisuuden tulevissa tuotekehitys- ja tuotanto- ja vientihaasteissa. Suomelta puuttuu vahva mediakasvatusperinne. USA:ssa pelituotannolle ja pelistrategioiden suunnittelulle löytyy oma professuuri – eli yliopistotason opintoja.

Kolmet työmarkkinat

Suomessa on paljon puhuttu työllistämisen rakenteellisista esteistä. Yksi näistä esteistä löytyy yllättävältä taholta. Työmarkkinoiden toimintaa vaikeuttaa SAK ja ay-liike.  Edellinen keskitetty TUPO tehtiin Suomessa vuonna 2004. Nyt SAK:n ote sopimisesta jälleen hetkellisesti vahvistui. Tiukka työmarkkinasääntely ei nykyiseen taloustilanteeseen välttämättä sovi. Raamisopimus kaventaa työllistämisen edellytyksiä. Etenkin, kun yritysten kustannus- ja hintakilpailukyky on Suomessa ohkainen ja toisaalta myös inflaatio ja kiristynyt verotus syö kansalaisten ostovoimaa. Yrityksillä ja kansalaisilla - molemmilla on vain vähän liikkumavaraa.

Työväenliike on menettänyt otteensa työmarkkinoista ja Demarit ovat synkässä syöksykierteessä myytyään arvonsa sinipunahallituksen hallitusohjelmalle. Eikä rätyläisittäin rämettynyt AKT sitä ainakaan vahvista.

Uuden hallituksen kokoonpanossa kiinnitti huomiota SAK -työministerin paaluttaminen hoitamaan tätä keskeistä salkkua. Uusi työministeri luo kiinteässä yhteydessä SAK:n ytimen kanssa Suomeen suljetut työmarkkinat ja voimakkaan työvoima- ja tulopoliittisen kontrollin ja sääntelyn. Työmarkkinoiden toimivuus vaarantuu. Toimialakohtainen liian voimakas yleissitovuus ei edistä, vaan heikentää työvoiman sijoittumista entisestään. Työministerillä on työmarkkinoiden kehittymistä estävä SAK -niminen pallo jalassaan.

Kolmet työmarkkinat muodostuvat siksikin, että aiemman hallituksen; lähinnä Kokoomuksen ja RKP:n, osin Keskustan tukema työvoima- ja henkilöstökustannusten minimointi: Ulkomaalaisten keikkatyöläisten, rekisteröimättömän tuontityövoiman, ilman työsopimuksia työskentelevän työvoiman ja hämärän alihankintaketjuttamisen käyttäminen jatkuessaan luo Suomeen yhä pahenevat harmaat työmarkkinat.

Eniten tästä kärsii suomalainen avoimilta työmarkkinoilta työtä etsivä työntekijä. Vaikka työntekijä olisi kuinka pätevä tahansa - se törmää jatkossa työtä hakiessaan kolmeen oveen: SAK:laiseen suljettuun sääntelyn oveen, harmaan työmarkkinan oveen ja vielä edelleenkin toimimattoman avoimen työmarkkinan oveen, vaikka kuinka koputtelisi. Alan terminologia tuntee myös käsitteen: piilotyömarkkinat. Piilotyömarkkinat ovatkin työnhakijalle usein ainoa tie löytää työpaikka aktiivisuudella, kovalla työllä, työnhakuosaamisella, suhteilla ja usein onnellakin. Omaehtoinen työllistyminen vaatii työtä!

1992 -laman jälkeen jäi työelämästä pois paljon nuoria. Osa valitettavasti pysyvästi työelämän ulkopuolelle. Erilaiset ongelmat ja kierteet pudottavat varsin nopeasti työkyvyn. 2001 -vuoden ICT-kupla ja nyt tämä uusin subprime -notkahdus ovat muhimassa hoitamattomina lisää ns. Drop Out -nuoria ja kasvavia ongelmia nuorten pääsemisessä kiinni työelämään ja leivän tynkään. Ongelmatiikkaa lisäävät pitkäaikaistyöttömät, joista osa olisi vielä työelämäkelpoisia ja -halukkaita työntekijöitä. Avoimien työmarkkinoiden toimimattomuus on este näiden molempien tärkeiden ryhmien työllistymiselle.

Eläkeiän pidentäminen, kuten Sailas ehdottaa - ei ole ratkaisu suomalaisen työllisyyden ja työvoimapulan ongelmaan. Uusimpien tutkimusten mukaan yli 60 -vuotiaista joka toinen on eräillä toimialoilla jo pudonnut pysyvästi työmarkkinoilta. Enemmänkin tulisi kiinnittää huomiota työikäisen ja työkykyisen väestön työterveyden säilyttämiseen. Ongelman fokus on kuitenkin nuorissa.

Jos nuorten ammatillinen kouluttaminen, aktiivinen työvoimapoliittinen ohjaus ja työllistämistä tukevat toimet jätetään nyt hoitamatta - suurten ikäluokkien poistumaan ei saada kotimaista nuorta työvoimaa riittävästi. Suomella ei ole varaa enenevään määrään ns. Drop Out-nuoria. Tällöin menetämme merkittävän määrän hyväkuntoista työvoimaa ikäluokkien alkupäästä. Myös aikuisen työväestön työssä jaksamiseen ja Tyky- ohjelmiin tulisi panostaa nyt heti. Tällöin pidämme huolta myös nykyisestä työvoimasta. Ja avoimien työmarkkinoiden kestävästä kehityksestä.

Tässä taloustilanteessa kaivattaisiin työmarkkinoiden joustavuutta. Toimivien työmarkkinoiden näkökulmasta tämä tarkoittaisi myös joustavuutta työehtosopimusten yleissitovuuteen ja paikalliseen sopimiseen. Tämä loisi merkittävästi lisää työpaikkoja tässä taloustilanteessa. Eniten joustavista työmarkkinoista voisivat hyötyä juuri nuoret ja pitkäaikaistyöttömät työnhakijat.

Kuntakenttä murroksessa - Demokratian inflaatio

Tuulen suunta on kääntynyt. Paras-hankkeen virtaukset eivät enää puhaltele kehyskuntien suuntaan.  Nyt kuntien yli käy jopa toimivia ja kannattavia rakenteita kaatava taifuuni.  Ministeri Virkkusen vetämä kuntauudistus- ja kuntarakenneryhmä hyökkää voimakkaasti erityisesti maaseutuelinkeinoissa kiinni olevia suurkaupunkien kehyskuntia vastaan. Tavoitteena on  eriarvoistuva Suomi , jonka oikeutettuna veturina toimii megapolitalous ja keskitetty aluepolitiikka. 

EU:n yhtenä tavoitteena oli eurooppalaisten alueiden, maaseudun ja omaleimaisen paikalliskulttuurin elinvoimaisena pitäminen.  Euroopan rakenne- ja yhteisörahastoja on Suomessa käytetty menestyksellisesti alueiden ja maakuntien kehittämiseen. Rahastojen tuen avulla on kyetty rakentamaan pysyviä elinkeino- ja palvelurakenteita ja työpaikkoja. Hallituksemme kunta- ja aluepoliittinen linja on ristiriidassa siten myös EU:n aluepolitiikan kanssa.  

Nyt tavoitteena on Suomen väestön repiminen kahtia - niihin, jotka haluavat asua megapoleissa ja suurissa kaupungeissa - ja niihin, jotka haluavat asua kaupunkien ulkopuolella, lähellä luontoa, omassa kodissaan viihtyisästi ja turvallisesti, tehdä työtä ja toimia elinkeinonharjoittajana tai yrittäjänä Suomen lakien edessä yhdenvertaisina, kasvattaen lapsensa riittävän etäällä kasvavista kaupungistumisen ongelmista  mm. palvelujonoista, terrorismista, rikollisuudesta, suuronnettomuuksista,  päihde- ja huumeongelmista,  ghettoutumisen, lisääntyvän saaste-, jäte- ja  päästökuormituksen haittavaikutuksista.  

Suomen kunnissa on merkittävä määrä pien- ja PK-yrityksiä, jotka kantavat verotuloina valtion kassaan jytkyn määrän roposia silloinkin, kun pörssiyritykset yskivät.  Nämä yritykset ja yrittäjät ovat omaehtoisesti omilla kriteereillään päätyneet investoimaan niihin kuntiin, missä yritykset sijaitsevat ja toimivat, työllistäen samalla merkittävän määrän alueiden ja kehyskuntien ihmisiä.  Nämä kymmenet tuhannet yritykset ovat vaarassa menettää tarvitsemaansa työvoimaa ja kannattavan liiketoiminnan edellytyksiä.

Nämä yritykset eivät siirry aluekeskuksiin, koska myös yrittäjät arvostavat mahdollisuutta mennä raskaan työpäivän jälkeen vetäytymään luonnon keskellä sijaitsevaan kotiinsa tai luontoa lähellä olevan harrastuksensa, kalastuksen, veneilyn tms. aktiviteetin pariin. Kuntarakenneryhmän tulee huomioida kehyskuntien yritysten tarpeita. Rakenneuudistusta voisi seurata konkurssiaalto ja kymmenien tuhansien työpaikkojen menetys. 

Perustuslaki ei sallisi kansalaisten asettamista eriarvoiseen asemaan minkään syyn vuoksi. Lainsäädäntö on taannut kuntien itsemääräämisoikeuden.  Nyt jopa ylijäämäisiä tilinpäätöksiä tekeviä, talouttaan hyvin hoitaneita toimivia kuntia aletaan kaataa talouspakottein. Paras –hankkeeseen on jo nyt syydetty miljoonia euroja.  Paras-puitelaki ja uusi sosiaalihuoltolaki velvoittivat kuntia tekemään aluehallinnollisia rakenteita 20.000 asukkaan väestöpohjalle.

 Hajanaisia ja epäyhtenäisiä rakenteita luova himmelihallinnointi on usein kustannustehotonta tulonsiirtoa, sillä se luo keskuksiin paitsi kalliin aluehallinnon - mutta myös kasvavat toimeentulotuen ja KELA:n kustannukset. Virkkuslainen kuntarakenneuudistus on vaarassa kärjistää tätä kehitystä.

Enemmänkin kysymys on vallan uusjaosta. Kuntarakenneuudistus on poliittista peliä, jolla pyritään rakenteita muuttamalla muuttamaan samalla poliittisia valtasuhteita.

Jatkossa demokratia mitataan kilometreinä. Mitä edemmäs keskuksesta siirryt – sitä kauemmas demokratia sinusta loittonee.