tiistai 30. joulukuuta 2014

Miksi historia ei opeta – Onko Siperian pakko opettaa



Miksi historia ei ole jo opettanut? – Onko Siperian pakko opettaa?

Keskusta ei voi muuttaa omia taustapeileissä olevia virheitään.  Keskustan tulevaisuus on ohuiden lankojen varassa. Kykeneekö se eettiseen ja moraaliseen poliittiseen remonttiin? Politiikan tulisi olla kuitenkin yhteisten asioiden hoitamista.  Sipilän insinöörilogiikalla, puheilla ja hymyillä eivät tekemättömät asiat muutu tehdyiksi tahi megaluokan virheet haihdu olemattomiin.

Löytyykö vielä säätiöitä, yhtiöitä ja yhdistyksiä –  jotka itseasiassa tarkemmin tutkittuna voisivat olla vaalirahoitusautomaatteja tai - vielä pahempaa -  korruption pesiä,  joissa pääomat kiertävät alkiolaisuuden juurilta kauas kimmonneen, nykyisin uusliberalismin ihannetta kurkottelevan puolueen sisä- ja lähipiirien hyväksi. Nuorisosäätiö oli jo aiemmissa vaaleissa tapetilla. Järkevät ihmiset eivät tekisi samoja virheitä uudelleen. 

Puoluetta on alue- ja kuntahallinnon keskittymisen osalta kritisoinut eräs herra Oreck - Yhdysvaltain edellinen suurlähettiläs. Jos muistatte lukeneenne Bruce Oreckin muistion Suomelle.  Suomalaisilla ei ole enää varaa elää 1950-luvun (Kekkosen ajan ja ay-palon) asenteissa,  joissa järjettömillä säännöillä, aivan turhalla byrokratialla ja sääntelyllä ja kireällä lainsäädännöllä sidomme taloutemme kahleisiin ja pelottelemme potentiaalisia sijoittajia ja investointeja maastamme pois.   

Oreckin mukaan keskusvaltainen hallintomalli tukahduttaa kuntien ja kaupunkien kehitystä.  Tästä hyvä, kekkosenaikainen jäänne on keskustalainen kunta- ja maakuntahallinnon ja aluehallinnon poliittisesti virittäytynyt koneisto. Vuorovaikutuksen ja keskustelun vähäisyys auttaa vallan pitämisessä käsissä - mutta ei edistä vahvaa yhteistä kehittämisotetta. Verkostoitunut ja vahvasti vuorovaikutteinen julkinen talous tuottaisi myös tuloksia.

Suurten puolueiden mielestä eduskuntakauden loppua leimaa epävarmuuden aika. Orpo oli huolissaan vastakkainasettelun lietsomiesta. Kokoomus ja Keskusta ovat hallituksessa repineet maan eriarvoiseksi. Kansan mielestä koko hallituskausi ja myös edellisen Keskusta –johtoisen hallituksen kausi on ollut haparoinnin ja epävarmuuden aikaa. Lisäksi sosiaalidemokraatit ovat aiemmin paisuttaneet omilla hallituskausillaan Suomen julkisen sektorin ylisuureksi. Hyvinvointivaltioksi nimitetty julkinen sosiaalipalvelujärjestelmä on paisunut ylisuureksi byrokraattiseksi hirviöksi, joka on alkanut syömään omia kansalaisiaan - veronmaksajan ominaisuudessa. Emme voi ottaa valtionvelkaa palveluihin. Emme voi kiristää verotusta niin, että samalla katoaa kotimainen ostovoima. Ja samalla ay-liike Hakaniemen vartiotornissa kaitsee ja ohjaa maamme hallitusta.

Talouden kasvu voi alkaa, kun Suomessa tunnustetaan realiteetit. Tarvitsemme itse omat rahamme, joita nyt syydetään Eurooppaan ja EU:n pohjattomaan Molokin kitaan. Vakausmekanismeihin, EU:n jäsenmaksuihin ja byrokratian ylläpitämiseen. Siksi otetaan jopa lisää velkaa. Velkaraha painuu Suomesta ulos elvyttämättä kotimaatamme. Samalla on otettava budjettivelkaa. Yrityksissä ja jopa työvoimapolitiikassa puhutaan ratkaisulähtöisyydestä. Kaikkialla muualla tehdään ratkaisuja. Mutta hallitukset eivät yksi toisensa jälkeen kykene tekemään ratkaisuja kestävyysvajeen oikaisemiseksi.

Edelliset ja nykyiset vallanpitäjät väistävät kuitenkin nyt vastuitaan.  Katse suunnataan Ransakaan, Saksaan, jopa Ruotsiin. Sitä kutsutaan kohteen siirroksi.  Kun omat keinot ja voimat eivät riitä – voidaan yrittää tulkita naapurimaata ja sen keinovalikoimaa tai "ulkopuolisen konsultin ääntä" ikään kuin apuna omien taskujen tyhjyyteen. Merkel ja Macron konsultoivat Suomea. Triumviraattia pukkaa.

Nyt tarvitaan tiukempaa perustuslakiin nojaavaa johtamista. Ei voida enää odottaa yhtäkään eduskuntakautta. Tulevan hallituksen on kyettävä tekemään ratkaisevia ja raskaita päätöksiä. Julkista sektoria on kyettävä saneeraamaan siten, että kotimaista kysyntää ei samalla leikata liiaksi - ja, että kasvulle muokataan otollinen maaperä. Työn tekeminen ja yrittäminen on nostettava takaisin kunniaan kasinotalouden ja bulvaanisijoittajajuhlien sijaan.
Suomea voidaan parhaiten kehittää yrittäjyyden kunnioittamisella. Tämä tarkoittaa erityisesti niitä n. 200 000 yritystä ja yrittäjää,  jotka ovat pörssi- ja kasinotalouden ulkopuolella.  He tekevät tulosta usein vaikeinakin aikoina. He työllistävät omansa vaikeinakin aikoina. He ovat vastuullisia yrittäjiä. He voisivat työllistää lisääkin, jos työvoima- ja elinkeinopolitiikka olisi oikeannäköistä. 

Edelliset hallitukset eivät koskaan myönnä – eivätkä kanna vastuitaan.  He pyrkivät taitavasti retoriikan ja median, talouslukujen, taulukoiden ja jopa tilattujen todisteiden ja päivystävien dosenttien tukemina kääntämään julkisen mielipiteen asetelmaa omaksi edukseen – vaikka itse olisivatkin syypäitä maamme harharetkiin.
Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus on hinta- ja kustannuskilpailukyvyn haarukoinnissa uudelleen, työvoimakustannusten ja samalla ostovoiman eli kansalaisten palkkojen tai verotusratkaisujen uudelleenmäärittelyssä.  Työvoimakustannusten osalta tulisi löytää merkittäviä, sellaisia sopimusjärjestelyjä, jossa voidaan purkaa vanhoillisia sopimusrakenteita – ja luoda kokonaan uudenlaisia työmarkkinainnovaatioita. Investoinnit, kasvu ja työllistäminen on saatava uudelleen käyntiin.

Repivän vähemmistöpolitiikan sijaan Suomessa kaivattaisiin laajapohjaista suomalaista yhteisöllisyyttä ja yritteliäisyyttä ja työn tekemisen mahdollisuuksia tukevaa politiikkaa  - kustannuksia lisäävän ja tukiloukkuihin ajavan sosiaaliohjauspolitiikan sijaan. Hyvinvointivaltio teki työvoimapolitiikasta sosiaalipolitiikkaa. Työvoimapolitiikan funktiona tulisi kuitenkin olla työllisyyden edistäminen.

Suomi tarvitsee johtajuutta. Muutakin, kuin haastatteluissa hymyileviä ympäripyöreitä puhuvia tai iloisesti shortseissa twiittailevia puoluejohtajia tahi ay-liikkeen voiman ja palon vuosia ikävöiviä kapinakenraaleita.

Risto Simonen

lauantai 6. joulukuuta 2014

Itsenäisyyttämme haastetaan uusilla tavoilla

Itsenäinen Suomi on vahva kansallinen perusarvo. Mutta ei itsestäänselvyys. Arvon ja oikeuden elää ja toimia itsenäisessä ja demokratialähtöisessä maassa, ovat meille jälkipolville taistelleet sotiemme veteraanit ja sodanaikainen kotirintama ja silloisia puolustusvoimiamme resursoiva teollisuus ja joukoillemme elintärkeät tuki- ja huoltojoukot – naiset ja miehet ja jopa sodanaikaiset nuoret ja lapset. Kukin parhaansa mukaan.

Ajat muuttuvat. Nyt maatamme kohtaan hyökätään sähköisen sodankäynnin välinein, kybertekniikalla, vakoilu-, haitta- ja virusohjelmilla, pahimmillaan kokonaisia palveluja lamauttavilla suunnitelluilla tietoliikenne- ja viestintäverkkoja pitkin etenevillä uusilla sähköisen sodankäynnin muodoilla. Osa tästä on terrorismia. Osa valtioiden välistä toimintaa. Olemme juuri nytkin ikäänkuin sodassa valtioiden välisen tieto- ja viestintäteknologisen suojautumisen ja puolustautumisen tietämyksen ja osaamisen kysymyksissä.

Maamme lainsäädännöllinen ja taloudellinen itsenäisyys on jatkuvasti uhanalainen. Liittovaltiona Euroopassa kansallinen itsemääräämisoikeutemme supistuisi. Jos solmitaan eurooppalaista lainsäädäntöä ja direktiivejä, joissa pyritään pakottamaan meidät kansallisesti noudattamaan omiin olosuhteisiimme soveltumatonta direktiiviohjausta. Tai, jos ilman riittävää, avointa ja perusteellista keskustelua kansallisella tasolla solmitaan vapaakauppa- ja investointisuojasopimus mm. USA:n ja Kanadan kanssa – ollaan myöskin jo tiellä, jossa kansallista itsemääräämisoikeuttamme ja omaa lainsäädäntöämme ei välttämättä tarvitsisi enää kunnioittaa.

Jos kansallinen hallituksemme ja eduskuntamme solmivat sopimuksia, joissa kävellään oman perustuslakimme yli – sitä kunnioittamatta – tai, jos solmitaan pitkälle hamaan tulevaisuuteen sopimuksia maamme taloudellisesta riippuvuudesta mm. Euroopan talous- ja rahaliiton tukipaketteihin, vakausmekanismeihin, pankkien kriisirahastoihin – joiden tarkoituksena on rahoittaa paitsi muiden EMU-maiden kansantalouksien rakenteellisia ongelmia, mutta myös väärinkäytöksiä, korruptiota ja systemaattista veronkiertoa – vaarantuu samalla oma budjettivaltamme ja itsemääräämisoikeutemme. Tarvitsemme toki varallisuutemme oman maamme rakenteellisten ongelmien ratkaisemiseen.

Valtiomuotomme, Suomen Tasavalta, on edelleenkin itsenäinen, ns. pohjoismaisena, länsimaisena demokratiana ja hyvinvointivaltiona pidetty maa. Mutta globaalin talouden pyörteissä ja kansainvälisen sopimusjuridiikan ehtolauseissa – maamme lainsäädännöllinen ja taloudellinen itsemääräämisoikeus ja itsenäisyys on uudella tavalla tätä kautta uhattuna.

Maamme itsenäisyyttä puolustetaan parhaiten jatkossa laajapohjaisessa yhteisymmärryksessä kansalaisyhteiskunnan ja demokratian keinoin siten, että Suomen Tasavallan kansalaiset, kaikki suomalaiset käyttävät äänioikeuttaan jatkossa kaikissa vaaleissa ja puolustavat niitä perusarvoja, jotka kantavat maamme itsenäisyyttä kaikilla itsemääräämisoikeutemme tasoilla nyt ja tulevaisuudessa.