Kolmet työmarkkinat

Suomessa on paljon puhuttu työllistämisen rakenteellisista esteistä. Yksi näistä esteistä löytyy yllättävältä taholta. Työmarkkinoiden toimintaa vaikeuttaa SAK ja ay-liike.  Edellinen keskitetty TUPO tehtiin Suomessa vuonna 2004. Nyt SAK:n ote sopimisesta jälleen hetkellisesti vahvistui. Tiukka työmarkkinasääntely ei nykyiseen taloustilanteeseen välttämättä sovi. Raamisopimus kaventaa työllistämisen edellytyksiä. Etenkin, kun yritysten kustannus- ja hintakilpailukyky on Suomessa ohkainen ja toisaalta myös inflaatio ja kiristynyt verotus syö kansalaisten ostovoimaa. Yrityksillä ja kansalaisilla - molemmilla on vain vähän liikkumavaraa.

Työväenliike on menettänyt otteensa työmarkkinoista ja Demarit ovat synkässä syöksykierteessä myytyään arvonsa sinipunahallituksen hallitusohjelmalle. Eikä rätyläisittäin rämettynyt AKT sitä ainakaan vahvista.

Uuden hallituksen kokoonpanossa kiinnitti huomiota SAK -työministerin paaluttaminen hoitamaan tätä keskeistä salkkua. Uusi työministeri luo kiinteässä yhteydessä SAK:n ytimen kanssa Suomeen suljetut työmarkkinat ja voimakkaan työvoima- ja tulopoliittisen kontrollin ja sääntelyn. Työmarkkinoiden toimivuus vaarantuu. Toimialakohtainen liian voimakas yleissitovuus ei edistä, vaan heikentää työvoiman sijoittumista entisestään. Työministerillä on työmarkkinoiden kehittymistä estävä SAK -niminen pallo jalassaan.

Kolmet työmarkkinat muodostuvat siksikin, että aiemman hallituksen; lähinnä Kokoomuksen ja RKP:n, osin Keskustan tukema työvoima- ja henkilöstökustannusten minimointi: Ulkomaalaisten keikkatyöläisten, rekisteröimättömän tuontityövoiman, ilman työsopimuksia työskentelevän työvoiman ja hämärän alihankintaketjuttamisen käyttäminen jatkuessaan luo Suomeen yhä pahenevat harmaat työmarkkinat.

Eniten tästä kärsii suomalainen avoimilta työmarkkinoilta työtä etsivä työntekijä. Vaikka työntekijä olisi kuinka pätevä tahansa - se törmää jatkossa työtä hakiessaan kolmeen oveen: SAK:laiseen suljettuun sääntelyn oveen, harmaan työmarkkinan oveen ja vielä edelleenkin toimimattoman avoimen työmarkkinan oveen, vaikka kuinka koputtelisi. Alan terminologia tuntee myös käsitteen: piilotyömarkkinat. Piilotyömarkkinat ovatkin työnhakijalle usein ainoa tie löytää työpaikka aktiivisuudella, kovalla työllä, työnhakuosaamisella, suhteilla ja usein onnellakin. Omaehtoinen työllistyminen vaatii työtä!

1992 -laman jälkeen jäi työelämästä pois paljon nuoria. Osa valitettavasti pysyvästi työelämän ulkopuolelle. Erilaiset ongelmat ja kierteet pudottavat varsin nopeasti työkyvyn. 2001 -vuoden ICT-kupla ja nyt tämä uusin subprime -notkahdus ovat muhimassa hoitamattomina lisää ns. Drop Out -nuoria ja kasvavia ongelmia nuorten pääsemisessä kiinni työelämään ja leivän tynkään. Ongelmatiikkaa lisäävät pitkäaikaistyöttömät, joista osa olisi vielä työelämäkelpoisia ja -halukkaita työntekijöitä. Avoimien työmarkkinoiden toimimattomuus on este näiden molempien tärkeiden ryhmien työllistymiselle.

Eläkeiän pidentäminen, kuten Sailas ehdottaa - ei ole ratkaisu suomalaisen työllisyyden ja työvoimapulan ongelmaan. Uusimpien tutkimusten mukaan yli 60 -vuotiaista joka toinen on eräillä toimialoilla jo pudonnut pysyvästi työmarkkinoilta. Enemmänkin tulisi kiinnittää huomiota työikäisen ja työkykyisen väestön työterveyden säilyttämiseen. Ongelman fokus on kuitenkin nuorissa.

Jos nuorten ammatillinen kouluttaminen, aktiivinen työvoimapoliittinen ohjaus ja työllistämistä tukevat toimet jätetään nyt hoitamatta - suurten ikäluokkien poistumaan ei saada kotimaista nuorta työvoimaa riittävästi. Suomella ei ole varaa enenevään määrään ns. Drop Out-nuoria. Tällöin menetämme merkittävän määrän hyväkuntoista työvoimaa ikäluokkien alkupäästä. Myös aikuisen työväestön työssä jaksamiseen ja Tyky- ohjelmiin tulisi panostaa nyt heti. Tällöin pidämme huolta myös nykyisestä työvoimasta. Ja avoimien työmarkkinoiden kestävästä kehityksestä.

Tässä taloustilanteessa kaivattaisiin työmarkkinoiden joustavuutta. Toimivien työmarkkinoiden näkökulmasta tämä tarkoittaisi myös joustavuutta työehtosopimusten yleissitovuuteen ja paikalliseen sopimiseen. Tämä loisi merkittävästi lisää työpaikkoja tässä taloustilanteessa. Eniten joustavista työmarkkinoista voisivat hyötyä juuri nuoret ja pitkäaikaistyöttömät työnhakijat.

Kuntakenttä murroksessa - Demokratian inflaatio

Tuulen suunta on kääntynyt. Paras-hankkeen virtaukset eivät enää puhaltele kehyskuntien suuntaan.  Nyt kuntien yli käy jopa toimivia ja kannattavia rakenteita kaatava taifuuni.  Ministeri Virkkusen vetämä kuntauudistus- ja kuntarakenneryhmä hyökkää voimakkaasti erityisesti maaseutuelinkeinoissa kiinni olevia suurkaupunkien kehyskuntia vastaan. Tavoitteena on  eriarvoistuva Suomi , jonka oikeutettuna veturina toimii megapolitalous ja keskitetty aluepolitiikka. 

EU:n yhtenä tavoitteena oli eurooppalaisten alueiden, maaseudun ja omaleimaisen paikalliskulttuurin elinvoimaisena pitäminen.  Euroopan rakenne- ja yhteisörahastoja on Suomessa käytetty menestyksellisesti alueiden ja maakuntien kehittämiseen. Rahastojen tuen avulla on kyetty rakentamaan pysyviä elinkeino- ja palvelurakenteita ja työpaikkoja. Hallituksemme kunta- ja aluepoliittinen linja on ristiriidassa siten myös EU:n aluepolitiikan kanssa.  

Nyt tavoitteena on Suomen väestön repiminen kahtia - niihin, jotka haluavat asua megapoleissa ja suurissa kaupungeissa - ja niihin, jotka haluavat asua kaupunkien ulkopuolella, lähellä luontoa, omassa kodissaan viihtyisästi ja turvallisesti, tehdä työtä ja toimia elinkeinonharjoittajana tai yrittäjänä Suomen lakien edessä yhdenvertaisina, kasvattaen lapsensa riittävän etäällä kasvavista kaupungistumisen ongelmista  mm. palvelujonoista, terrorismista, rikollisuudesta, suuronnettomuuksista,  päihde- ja huumeongelmista,  ghettoutumisen, lisääntyvän saaste-, jäte- ja  päästökuormituksen haittavaikutuksista.  

Suomen kunnissa on merkittävä määrä pien- ja PK-yrityksiä, jotka kantavat verotuloina valtion kassaan jytkyn määrän roposia silloinkin, kun pörssiyritykset yskivät.  Nämä yritykset ja yrittäjät ovat omaehtoisesti omilla kriteereillään päätyneet investoimaan niihin kuntiin, missä yritykset sijaitsevat ja toimivat, työllistäen samalla merkittävän määrän alueiden ja kehyskuntien ihmisiä.  Nämä kymmenet tuhannet yritykset ovat vaarassa menettää tarvitsemaansa työvoimaa ja kannattavan liiketoiminnan edellytyksiä.

Nämä yritykset eivät siirry aluekeskuksiin, koska myös yrittäjät arvostavat mahdollisuutta mennä raskaan työpäivän jälkeen vetäytymään luonnon keskellä sijaitsevaan kotiinsa tai luontoa lähellä olevan harrastuksensa, kalastuksen, veneilyn tms. aktiviteetin pariin. Kuntarakenneryhmän tulee huomioida kehyskuntien yritysten tarpeita. Rakenneuudistusta voisi seurata konkurssiaalto ja kymmenien tuhansien työpaikkojen menetys. 

Perustuslaki ei sallisi kansalaisten asettamista eriarvoiseen asemaan minkään syyn vuoksi. Lainsäädäntö on taannut kuntien itsemääräämisoikeuden.  Nyt jopa ylijäämäisiä tilinpäätöksiä tekeviä, talouttaan hyvin hoitaneita toimivia kuntia aletaan kaataa talouspakottein. Paras –hankkeeseen on jo nyt syydetty miljoonia euroja.  Paras-puitelaki ja uusi sosiaalihuoltolaki velvoittivat kuntia tekemään aluehallinnollisia rakenteita 20.000 asukkaan väestöpohjalle.

 Hajanaisia ja epäyhtenäisiä rakenteita luova himmelihallinnointi on usein kustannustehotonta tulonsiirtoa, sillä se luo keskuksiin paitsi kalliin aluehallinnon - mutta myös kasvavat toimeentulotuen ja KELA:n kustannukset. Virkkuslainen kuntarakenneuudistus on vaarassa kärjistää tätä kehitystä.

Enemmänkin kysymys on vallan uusjaosta. Kuntarakenneuudistus on poliittista peliä, jolla pyritään rakenteita muuttamalla muuttamaan samalla poliittisia valtasuhteita.

Jatkossa demokratia mitataan kilometreinä. Mitä edemmäs keskuksesta siirryt – sitä kauemmas demokratia sinusta loittonee.