torstai 23. maaliskuuta 2017

Kiinteistöjen korjausvelka hoitoon

Julkisten kiinteistöjen, kaupunkien ja kuntien kiinteistöjen elinkaaret, korjausvelka, saneeraushankkeet ja korvausinvestoinnit ja erityisesti julkisten kiinteistöjen sisäilma-asiat tulevat olemaan tulevalla kuntavaltuustokaudella todella isolla painoarvolla mukana päätöksenteossa. Asia koskettaa laajoja kuntalaisryhmiä aina päiväkoti-ikäisistä, koululaisiin, kuntien, kuntayhtymien, liikelaitosten eri henkilöstöryhmiin saakka – mutta voi koskettaa myös erilaisia kuntapalvelujen käyttäjäryhmiä, jotka toimivat riski- ja ongelmakiinteistöissä.

Asiassa on myös kaksi eri suuntiin juoksevaa taloudellista taakkaa: Terveyden- ja sairaanhoidon kumuloituvat kustannukset, henkilöstön sijaiskustannukset, rekrytointikustannukset, mahdollisesti tarve kouluttaa henkilöstöä uuteen ammattiin – ja toiseen suuntaan juoksevat kiinteistöjen korjausvelan hoitamisesta johtuvat kiinteistösaneerauskulut, väliaikaisjärjestelyjen ja väistötilojen kustannukset sekä korvausinvestointien, uusinvestointien kustannukset.

Kysymyksessä on miljardiluokkaa oleva kansallinen ponnistus. 

Valtion, ARA:n ja kuntien on herättävä hoitamaan kiinteistöjen korjausvelkaa – ennenkuin nämä molemmat kustannuskuormat alkavat paisua omilla aikajanoillaan kestämättömälle tasolle. Kiinteistöongelmat tulevat haastamaan kuntien talousarviot. Tätä asiaa ei tulisi jättää vain kuntien vastuulle, sillä hoitamattomina nämä kumuloituvat ongelmat kääntyvät sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksiksi, työvoimapoliittiseksi ongelmaksi uudelleenkouluttamisen ja uudelleensijoittamisen tarpeiden kautta – ja tottahan toki kustannuksia kertyy myös kuuluisaan ja ehtymättömään Kelan piikkiin. Yhtäkään työikäistä ja työkykyistä ei olisi vara menettää tukijärjestelmiemme kannateltaviksi.

Kiinteistöjen korjausvelan hoitaminen on nähtävä myös kotimaista rakennustoimialaa, työllisyyttä ja kotimaista kysyntää voimakkaasti elvyttävänä kansallisena ponnistuksena – ei pelkästään kuluerinä. Myös terveyden ylläpitäminen ja sairauksien ennaltaehkäiseminen on pidettävä kokonaisvaltaista kansanterveystyötä ja sen tulevaa hintalappua ajatellen mielessä pohdittaessa kansallista julkisten kiinteistöjemme hoitamista yhteisenä haasteena.

Risto Simonen, Vesanto

Sotea valmistellaan jo nyt

Pohjois-Savossa tulee säilyttää riittävän tiheä ja hyvin kuntalaisia palveleva perustason terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen verkosto. Palvelut tulee järjestää perustasosta ylöspäin toimimaan järkevällä ja sujuvalla tavalla porrastettuina aina erikoissairaanhoitoon saakka siten, että palveluketjut toimivat sekä palveluun mentäessä että erityisesti palvelusta kotiutettaessa leikkauksen, toimenpiteen, sairauden tai vaativan tutkimuksen jälkeen.

Palveluketju tulee varmistaa kotiin saakka.

Potilasasiakasta ei tule pompotella luukulta toiselle, odotuttaa tarpeettomasti tuntisotalla tai ajatuttaa saman palvelutarpeen vuoksi autolla tai mittarikyydillä satojen kilometrien potilaskilometrejä yksiköstä toiseen vain siksi, että eri palvelujen rajapinnassa eri palvelumuodot ja toimijat eivät keskustele riittävästi tai toimi palveluketjuina saumattomasti yhteistyössä - potilasasiakkaan tarpeet huomioiden.

Tästä syystä sosiaali- ja terveydenhuollon rakentavan ja valmistelevan työn tulee olla käynnissä myös siirtymäaikana tulevalla valtuustokaudella. Kysymys on kokonaisvaltaisesta hoidollisesta potilas-lääkäri -suhteesta. Kysymys on terveyskeskuksen ja sosiaalipalvelujen vahvistuvasta yhteistoiminnasta. Kysymys on myös kotisairaanhoidon, kotipalvelun, ensihoidon ja omaishoidon sekä muiden tukipalvelujen hyvästä ja suunnitelmallisesta moniammatillisesta yhteistyöstä.

Kuntien on valmistauduttava isoon soteen myös siten, että kunnat rakentavat ja kehittävät omat palvelumallinsa tuottamaan preventiivisiä eli ennaltaehkäiseviä, kuntouttavia, voimaannuttavia ja terveyttä ylläpitäviä kotikunnan palveluja. Toimiva kansanterveystyö kunnissa on myös valistusta, luentoja ja esimerkiksi terveystreffejä.  Tässä työssä myös kolmas sektori eli yhdistykset ja järjestöt voivat jatkossa olla mukana kotikunnan kumppaneina.

Isoon soteen tulee kunnissa valmistautua hyvin jo siirtymäaikana ja ottaa hyvät ja parhaat käytännöt käyttöön jo nyt.  Se on potilasasiakkaan - kuntalaisen etu.

Risto Simonen, Vesanto

Julkinen sektori murroksessa

Suomalainen julkinen sektori on historiansa yhdessä suurimmista rakennemuutoksista. Julkisen sektorin remontin tarve aiheutuu siitä paineistuksesta mitä nykyinen julkisen sektorin koko, ennakoitu tuleva kustannuspaine ja kuntien nykyinen elinvoima ja kantokyky aiheuttavat. Keskeisiä tulevia ratkaisuja ohjaavia kriteereitä ovat: 1) huoltosuhde (työllisiä suhteessa huollettaviin), 2) työikäisen väestön määrä, 3) työpaikkojen määrä (ml. työssäkäyntiliikenne) ja 4) talouden kestävyys. Palvelujen laatu, saatavuus ja saavutettavuus (terveyskilometrit) sekä kuntademokratian toimivuus ovat olleet lisäksi perussuomalaisille keskeisiä kehittämiskriteereitä.

Kunnan perustehtävänä ei ole toimia valtion lakiohjautuvana  ”valtiollisena tuottajana”, vaan kunta on itsehallinnollinen asukkaidensa yhteisö, joka huolehtii alueen elinvoimasta, luo edellytyksiä työpaikkojen syntymiselle, suunnittelee maankäyttöä, asumista, liikennettä, pitää huolta kunnallistekniikasta, viihtyisän asumisen edellytyksistä, vapaa-aikapalveluista ja tukee vapaata kansalaistoimintaa.  Hyvinvointipalvelut ovat kuuluneet Pohjoismaiseen kuntakäsitykseen. Nyt tässä kohtaa ollaan keskellä suurta yhteiskunnallista siirtymää. Onnistuessaan Suomi loikkaa tällä kokonaisuudistuksellaan eurooppalaisittainkin kärkikaartiin. Onnistuminen edellyttää aitoa kansanvaltaisuutta.

Kuntauudistus lähti liikkeelle Suomessa 2000-luvulla. Paras -hankkeessa kuntien tuli muodostaa vähintään 20 000 asukkaan kuntia tai perustaa vastaavalla väestöpohjalla toimivaa perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen yhteistoimintaa. Paras –hanke johti kuntien määrän tiivistymiseen, mutta myös osin hajanaisiin ja keinotekoisiin terveydenhuollon aluerakenteisiin. Virkkusen käskynjaolla 2011 alkaneen uudistuksen tavoitteena oli vahvojen peruskuntien muodostaminen. Vahvojen peruskuntien tuli itsenäisesti vastata kuntien peruspalveluista vaativia erikoistason palveluja lukuun ottamatta. Tämä keskittävä karttaharjoitus kaatui perustuslaillisiin ongelmiin ja soten osalta suureen väestöpohjavaateeseen, joka kasvatti kuntakarttojen kunnat liian suuriksi. Kunnissa ei hyväksytty pakottamista keskittämiseen.

Palvelut, joita kunnat eivät itse kykene hoitamaan, kuuluvat ylemmän tason kunnallishallinnon hoidettaviksi.  Myös ylikunnallisen tason tehtävät toimivat itsehallinnon piirissä (vaikka valtionohjaus onkin vahvaa) ja päätöksenteon tulee maakuntatasollakin perustua edustukselliseen demokratiaan, riittävään läpinäkyvyyteen ja vuorovaikutukseen. Kunnille jää sote-siirtymässä edelleen roolinsa tehdä ennaltaehkäisevää kansanterveystyötä.

Kunnilla on kuntavelan ja kustannusten ja valtionohjauksen paineessa tarkasteltava elinvoimatekijöitä, yhteisöllisyyttä, yhteistoimintaa verkostoissa, kuntapalvelujen tärkeysjärjestystä, uudenlaisia tuotantotapoja ja palvelumalleja keinoina selvitä julkisen sektorin murroksesta ja kyetä säilyttämään nykyisten kuntien alueiden asukkailleen riittävät ja kohtuullisen laadukkaat peruspalvelut ja kyetä toisaalta vastaamaan kuntademokratian tarpeisiin.

Perussuomalaisten ohjelmatyön ydintä on aina ollut kunnallisen päätöksenteon tarkastelu kuntalaisen – ei vain kunnan näkökulmasta. Perussuomalaiseen kansanvaltaisuuden periaatteeseen kuuluu oleellisesti edustuksellisen demokratian ja kunnan lähidemokratian edellytysten vahvistaminen ja kunnallisen päätöksenteon laillisuuden ja oikeudenmukaisuuden tarkastelu. Kuntapalvelujen saatavuuteen ja saavutettavuuteen (palvelukilometrit) liittyvän yhdenvertaisuuden tarkastelu on meille tärkeää.

Perussuomalaisten kuntapoliittisessa toiminnassa on keskeistä julkisten asioiden valmistelun avoimuuden, läpinäkyvyyden, vuorovaikutteisuuden ja kuntalaisten kuulemisen ja osallisuuden varmistaminen heitä itseään koskevissa asioissa. Näitä kansanvaltaisuuden ytimeen kuuluvia periaatteita perussuomalaiset haluavat edelleenkin vaalia myös kunta- ja maakuntauudistuksessa suunnattaessa kohti seuraavaa viiden vaalin rypästä.

Risto Simonen

perjantai 6. marraskuuta 2015

Ihmiset ja palvelut soten ydintä

4.11.2015

Ihmiset ja palvelut soten ydintä


Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen siirretään kunnilta ylikunnallisten itsehallintoalueiden piiriin. Soteratkaisu integroi rakenteet, hallinnon, päätöksenteon ja palvelut uudella tavalla.Uusi järjestäjätaho uudistaa palvelujen tuotannon palvelukokonaisuudeksi, jossa palvelujen tuottajina voivat edelleen toimia isommat kunnat, kuntayhtymät, yhtiöt, yhdistykset ja yksityiset yritykset. Uusi sotealue on yhtäaikaisesti sekä palveluverkosto että portaittain lähipalveluista kohti erikoispalveluja etenevä kokonaisuus. 

Uudistuksen isoina ydinkysymyksinä voidaan pitää alueiden määrää, rahoitusratkaisua, potilasasiakkaiden tietohallinnon järjestämistä, nykyisen sosiaali- ja terveyspalvelujen kiinteistömassan käytön koordinointia ja hallintaa, hallinnon rakennetta ja edustuksellisen demokraattisen ohjauksen järjestämistä vaaleilla myös sotealueelle. Soten määrittelyssä tärkeintä ei ole hallinnon rakenteiden ja himmeleiden piirtely tai poliittinen valta, vaan sote-palvelujen ja kansanterveystyön toimivuuden varmistaminen siten, että palvelujen tuottajat, palvelualueet ja keskusyksiköt palvelevat maakuntien ihmisiä.

Valmistelussa tulee huolehtia riittävästä kuntien ja palvelujen käyttäjäryhmien äänen kuulumisesta ja siitä, että tuotannon ohjaukseen liittyvässä kehittämistyössä hyödynnetään alueen omaa tuotanto-osaamisen taitotietoa – mutta myös vertailevaa tietoa muiden alueiden tehokkaista käytännöistä. Tässä mielessä mm. Kainuun maakuntamallin ja Etelä-Karjalan soten (EKSOTE) tietoja voitaneen käyttää palvelumuotoilussa verrokkitietona. Toiminnan kehittämisen tulee perustua jatkuvaan sisäiseen ja ulkoiseen arviointiin ja auditointiin. Sekä järjestämisen arviointi että tuottajien toiminnan arviointi tulisi kirjoittaa puitelainsäädännöksi. Myös tarkastustoimesta tulee haasteellista. Tarkastustoimen on oltava julkista ja läpinäkyvää. Sote-maakuntia on voitava vertailla.

Soteratkaisussa tulee määrittää sosiaali- ja terveydenhoitopalveluille uudet normit, palvelukriteerit ja palveluiden toteuttamista kuvaavat mittarit siten, että asiakkaille tuotettavien palvelujen yhdenvertaista saatavuutta ja saavutettavuutta, vaikuttavuutta ja laatua, toiminnan tehokkuutta ja hintalappua voidaan tarkastella läpinäkyvästi koko Suomessa. On määritettävä mitkä palvelut ovat lähipalveluja, mitkä palvelualueella tuotettavia ja edelleen vaativampien erikoissairaanhoidon ja erityisryhmien tehokkaampaa keskittämistä vaativat palvelut.

Asiakkaiden palvelutarpeiden kokonaisvaltainen hoitaminen moniammatillisesti on varmistettava mahdollisimman lähellä asiakkaita. Keskittäminen ei voi johtaa asiakkaiden juoksettamiseen luukulta toiselle sotealueen keskuksessa. Asiakkaan palveluja on voitava tarkastella mahdollisimman ehyenä palveluketjuna. Toimivalla sotealueella ihmiset ja heidän tarvitsemansa palvelut ovat järjestämisen ja tuottamisen perusta. Mutta muitakin intohimoja on sotevalmistelun edetessä tullut esille.

Risto Simonen

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Vesittääkö jätevesiasetus Sipilän uskottavuuden?



Vesittääkö jätevesiasetus ja kytkös Sipilän uskottavuuden?

Jos Sipilä aikoo Pääministeriksi, niin pitäisi kyetä kertomaan rehellisesti omasta osuudestaan GreenRockissa omalla naamallaan ja äänellään ihmisten edessä. Rehellisyys maan perii! Jos Sipilä haluaa periä Kataisen-Stubbin polttaman maan - niin vähintään rehellisyydellä se voitetaan? Laanisen naama ei riitä! (Laanisen naama häviää Slunga-Poutsalon naamalle).

Keskusta oli ajamassa tätä "sääntelypesulaitosta" asetukseksi. Haluan muistuttaa Keskustaa Anneli Jäätteenmäen kohtalosta? "Varis - Sano Manninen Faxia". Vitsillä sisään, mutta kansalaisia ei enää kuseteta. Ihmisten kärsivällisyys edellisten hallitusten vatulointia kohtaan on lopussa! Tämä tulee ilmi vaalikentillä.

Joku voisi sanoa, että olen tässä asiassa ns. "trolli". Näin ei kuitenkaan ole. Kysymys on loppupeleissä koko jätevesiasetuksesta eli siitä - Onko jätevesiasetus asiallinen, tarpeellinen ja ihmisiä oikeudenmukaisesti kohteleva. Ja miksi ei saisi ihmetellä sitä, että puolueiden puheenjohtajat ovat tai ovat olleet näitä "puhdistuslaitoksia" valmistavien yritysten hallituksissa.

Jos Timo Soini menee hallitukseen -> Keksii lainsäädäntähurmoksessa uuden "hilavitkuttimen" -> Miettii sille kaupallista menekkiä -> Timo Soini ei silti yhtiöitä ideaa itselleen tai omalle lähipiirilleen -> Timo Soini ei laadi uutta lakia ja asetusta, joka mahdollistaa uuden "hilavitkuttimen" pakkomarkkinoinnin läpi Suomen! Tästä on kysymys! Kun katsomme historiallisesti, kuinka puolueidemme edustajat ovat Suomessa toimineet - niin lainsäädäntöohjautuva business on varsin läpinäkyvää taannehtivasti katsoen. Jos kannatatte sitä - Se on teidän asianne! Minä en voi kannattaa lähipiirikytkentöjä julkisessa taloudessa!

Tämä on henkilökohtainen vakaumus - jota en käännä vaikka kuinka painostetaan. Lainsäädännön tulee kohdella etenkin veronmaksajia kansalaisina mahdollisimman tasavertaisesti. Myös jätevesiasetus on sellaisena tarkastellen järkyttävää eriarvoistamista! Se, että Oinonen tai Perussuomalaiset ja muut pitävät tästä ääntä - on todella tärkeää!

Minä ajattelen sitä maaseudun Kyllikkiä tai Ottoa, joka on joutunut (kenties pienillä varoillaan) ottamaan ja rahoittamaan jopa tarpeettoman ja toimimattoman puhdistuslaitoksen. Jätevesiasetuksella puututaan haja-asutusalueilla alle 10 % osuuteen kokonaiskuormituksesta. Vesistöjen äärellä toimivien maa- ja metsätalouksien ja yritysten noin 90 % kuormitusosuudesta ei lainsäätäjä ole halkonut tässä asetuksessa sanaakaan?  Itämereen ei mummon tai papan kakka keskeltä Suomea tai Lapista voi millään tavoin kulkeutua. Ellei Vihreillä tai Keskustalla ole sitä varten jonkinlainen "kakkakuljetuspartio".

Herra valistakoon kasvonsa bulvaaniyhtiöissä operoiville keskustalaisille ja olkoon heille armollinen!

Risto Simonen

tiistai 30. joulukuuta 2014

Miksi historia ei opeta – Onko Siperian pakko opettaa



Miksi historia ei ole jo opettanut? – Onko Siperian pakko opettaa?

Keskusta ei voi muuttaa omia taustapeileissä olevia virheitään.  Keskustan tulevaisuus on ohuiden lankojen varassa. Kykeneekö se eettiseen ja moraaliseen poliittiseen remonttiin? Politiikan tulisi olla kuitenkin yhteisten asioiden hoitamista.  Sipilän insinöörilogiikalla, puheilla ja hymyillä eivät tekemättömät asiat muutu tehdyiksi tahi megaluokan virheet haihdu olemattomiin.

Löytyykö vielä säätiöitä, yhtiöitä ja yhdistyksiä –  jotka itseasiassa tarkemmin tutkittuna voisivat olla vaalirahoitusautomaatteja tai - vielä pahempaa -  korruption pesiä,  joissa pääomat kiertävät alkiolaisuuden juurilta kauas kimmonneen, nykyisin uusliberalismin ihannetta kurkottelevan puolueen sisä- ja lähipiirien hyväksi. Nuorisosäätiö oli jo aiemmissa vaaleissa tapetilla. Järkevät ihmiset eivät tekisi samoja virheitä uudelleen. 

Puoluetta on alue- ja kuntahallinnon keskittymisen osalta kritisoinut eräs herra Oreck - Yhdysvaltain edellinen suurlähettiläs. Jos muistatte lukeneenne Bruce Oreckin muistion Suomelle.  Suomalaisilla ei ole enää varaa elää 1950-luvun (Kekkosen ajan ja ay-palon) asenteissa,  joissa järjettömillä säännöillä, aivan turhalla byrokratialla ja sääntelyllä ja kireällä lainsäädännöllä sidomme taloutemme kahleisiin ja pelottelemme potentiaalisia sijoittajia ja investointeja maastamme pois.   

Oreckin mukaan keskusvaltainen hallintomalli tukahduttaa kuntien ja kaupunkien kehitystä.  Tästä hyvä, kekkosenaikainen jäänne on keskustalainen kunta- ja maakuntahallinnon ja aluehallinnon poliittisesti virittäytynyt koneisto. Vuorovaikutuksen ja keskustelun vähäisyys auttaa vallan pitämisessä käsissä - mutta ei edistä vahvaa yhteistä kehittämisotetta. Verkostoitunut ja vahvasti vuorovaikutteinen julkinen talous tuottaisi myös tuloksia.

Suurten puolueiden mielestä eduskuntakauden loppua leimaa epävarmuuden aika. Orpo oli huolissaan vastakkainasettelun lietsomiesta. Kokoomus ja Keskusta ovat hallituksessa repineet maan eriarvoiseksi. Kansan mielestä koko hallituskausi ja myös edellisen Keskusta –johtoisen hallituksen kausi on ollut haparoinnin ja epävarmuuden aikaa. Lisäksi sosiaalidemokraatit ovat aiemmin paisuttaneet omilla hallituskausillaan Suomen julkisen sektorin ylisuureksi. Hyvinvointivaltioksi nimitetty julkinen sosiaalipalvelujärjestelmä on paisunut ylisuureksi byrokraattiseksi hirviöksi, joka on alkanut syömään omia kansalaisiaan - veronmaksajan ominaisuudessa. Emme voi ottaa valtionvelkaa palveluihin. Emme voi kiristää verotusta niin, että samalla katoaa kotimainen ostovoima. Ja samalla ay-liike Hakaniemen vartiotornissa kaitsee ja ohjaa maamme hallitusta.

Talouden kasvu voi alkaa, kun Suomessa tunnustetaan realiteetit. Tarvitsemme itse omat rahamme, joita nyt syydetään Eurooppaan ja EU:n pohjattomaan Molokin kitaan. Vakausmekanismeihin, EU:n jäsenmaksuihin ja byrokratian ylläpitämiseen. Siksi otetaan jopa lisää velkaa. Velkaraha painuu Suomesta ulos elvyttämättä kotimaatamme. Samalla on otettava budjettivelkaa. Yrityksissä ja jopa työvoimapolitiikassa puhutaan ratkaisulähtöisyydestä. Kaikkialla muualla tehdään ratkaisuja. Mutta hallitukset eivät yksi toisensa jälkeen kykene tekemään ratkaisuja kestävyysvajeen oikaisemiseksi.

Edelliset ja nykyiset vallanpitäjät väistävät kuitenkin nyt vastuitaan.  Katse suunnataan Ransakaan, Saksaan, jopa Ruotsiin. Sitä kutsutaan kohteen siirroksi.  Kun omat keinot ja voimat eivät riitä – voidaan yrittää tulkita naapurimaata ja sen keinovalikoimaa tai "ulkopuolisen konsultin ääntä" ikään kuin apuna omien taskujen tyhjyyteen. Merkel ja Macron konsultoivat Suomea. Triumviraattia pukkaa.

Nyt tarvitaan tiukempaa perustuslakiin nojaavaa johtamista. Ei voida enää odottaa yhtäkään eduskuntakautta. Tulevan hallituksen on kyettävä tekemään ratkaisevia ja raskaita päätöksiä. Julkista sektoria on kyettävä saneeraamaan siten, että kotimaista kysyntää ei samalla leikata liiaksi - ja, että kasvulle muokataan otollinen maaperä. Työn tekeminen ja yrittäminen on nostettava takaisin kunniaan kasinotalouden ja bulvaanisijoittajajuhlien sijaan.
Suomea voidaan parhaiten kehittää yrittäjyyden kunnioittamisella. Tämä tarkoittaa erityisesti niitä n. 200 000 yritystä ja yrittäjää,  jotka ovat pörssi- ja kasinotalouden ulkopuolella.  He tekevät tulosta usein vaikeinakin aikoina. He työllistävät omansa vaikeinakin aikoina. He ovat vastuullisia yrittäjiä. He voisivat työllistää lisääkin, jos työvoima- ja elinkeinopolitiikka olisi oikeannäköistä. 

Edelliset hallitukset eivät koskaan myönnä – eivätkä kanna vastuitaan.  He pyrkivät taitavasti retoriikan ja median, talouslukujen, taulukoiden ja jopa tilattujen todisteiden ja päivystävien dosenttien tukemina kääntämään julkisen mielipiteen asetelmaa omaksi edukseen – vaikka itse olisivatkin syypäitä maamme harharetkiin.
Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus on hinta- ja kustannuskilpailukyvyn haarukoinnissa uudelleen, työvoimakustannusten ja samalla ostovoiman eli kansalaisten palkkojen tai verotusratkaisujen uudelleenmäärittelyssä.  Työvoimakustannusten osalta tulisi löytää merkittäviä, sellaisia sopimusjärjestelyjä, jossa voidaan purkaa vanhoillisia sopimusrakenteita – ja luoda kokonaan uudenlaisia työmarkkinainnovaatioita. Investoinnit, kasvu ja työllistäminen on saatava uudelleen käyntiin.

Repivän vähemmistöpolitiikan sijaan Suomessa kaivattaisiin laajapohjaista suomalaista yhteisöllisyyttä ja yritteliäisyyttä ja työn tekemisen mahdollisuuksia tukevaa politiikkaa  - kustannuksia lisäävän ja tukiloukkuihin ajavan sosiaaliohjauspolitiikan sijaan. Hyvinvointivaltio teki työvoimapolitiikasta sosiaalipolitiikkaa. Työvoimapolitiikan funktiona tulisi kuitenkin olla työllisyyden edistäminen.

Suomi tarvitsee johtajuutta. Muutakin, kuin haastatteluissa hymyileviä ympäripyöreitä puhuvia tai iloisesti shortseissa twiittailevia puoluejohtajia tahi ay-liikkeen voiman ja palon vuosia ikävöiviä kapinakenraaleita.

Risto Simonen

lauantai 6. joulukuuta 2014

Itsenäisyyttämme haastetaan uusilla tavoilla

Itsenäinen Suomi on vahva kansallinen perusarvo. Mutta ei itsestäänselvyys. Arvon ja oikeuden elää ja toimia itsenäisessä ja demokratialähtöisessä maassa, ovat meille jälkipolville taistelleet sotiemme veteraanit ja sodanaikainen kotirintama ja silloisia puolustusvoimiamme resursoiva teollisuus ja joukoillemme elintärkeät tuki- ja huoltojoukot – naiset ja miehet ja jopa sodanaikaiset nuoret ja lapset. Kukin parhaansa mukaan.

Ajat muuttuvat. Nyt maatamme kohtaan hyökätään sähköisen sodankäynnin välinein, kybertekniikalla, vakoilu-, haitta- ja virusohjelmilla, pahimmillaan kokonaisia palveluja lamauttavilla suunnitelluilla tietoliikenne- ja viestintäverkkoja pitkin etenevillä uusilla sähköisen sodankäynnin muodoilla. Osa tästä on terrorismia. Osa valtioiden välistä toimintaa. Olemme juuri nytkin ikäänkuin sodassa valtioiden välisen tieto- ja viestintäteknologisen suojautumisen ja puolustautumisen tietämyksen ja osaamisen kysymyksissä.

Maamme lainsäädännöllinen ja taloudellinen itsenäisyys on jatkuvasti uhanalainen. Liittovaltiona Euroopassa kansallinen itsemääräämisoikeutemme supistuisi. Jos solmitaan eurooppalaista lainsäädäntöä ja direktiivejä, joissa pyritään pakottamaan meidät kansallisesti noudattamaan omiin olosuhteisiimme soveltumatonta direktiiviohjausta. Tai, jos ilman riittävää, avointa ja perusteellista keskustelua kansallisella tasolla solmitaan vapaakauppa- ja investointisuojasopimus mm. USA:n ja Kanadan kanssa – ollaan myöskin jo tiellä, jossa kansallista itsemääräämisoikeuttamme ja omaa lainsäädäntöämme ei välttämättä tarvitsisi enää kunnioittaa.

Jos kansallinen hallituksemme ja eduskuntamme solmivat sopimuksia, joissa kävellään oman perustuslakimme yli – sitä kunnioittamatta – tai, jos solmitaan pitkälle hamaan tulevaisuuteen sopimuksia maamme taloudellisesta riippuvuudesta mm. Euroopan talous- ja rahaliiton tukipaketteihin, vakausmekanismeihin, pankkien kriisirahastoihin – joiden tarkoituksena on rahoittaa paitsi muiden EMU-maiden kansantalouksien rakenteellisia ongelmia, mutta myös väärinkäytöksiä, korruptiota ja systemaattista veronkiertoa – vaarantuu samalla oma budjettivaltamme ja itsemääräämisoikeutemme. Tarvitsemme toki varallisuutemme oman maamme rakenteellisten ongelmien ratkaisemiseen.

Valtiomuotomme, Suomen Tasavalta, on edelleenkin itsenäinen, ns. pohjoismaisena, länsimaisena demokratiana ja hyvinvointivaltiona pidetty maa. Mutta globaalin talouden pyörteissä ja kansainvälisen sopimusjuridiikan ehtolauseissa – maamme lainsäädännöllinen ja taloudellinen itsemääräämisoikeus ja itsenäisyys on uudella tavalla tätä kautta uhattuna.

Maamme itsenäisyyttä puolustetaan parhaiten jatkossa laajapohjaisessa yhteisymmärryksessä kansalaisyhteiskunnan ja demokratian keinoin siten, että Suomen Tasavallan kansalaiset, kaikki suomalaiset käyttävät äänioikeuttaan jatkossa kaikissa vaaleissa ja puolustavat niitä perusarvoja, jotka kantavat maamme itsenäisyyttä kaikilla itsemääräämisoikeutemme tasoilla nyt ja tulevaisuudessa.