Julkisten kiinteistöjen, kaupunkien ja kuntien kiinteistöjen elinkaaret, korjausvelka, saneeraushankkeet ja korvausinvestoinnit ja erityisesti julkisten kiinteistöjen sisäilma-asiat tulevat olemaan tulevalla kuntavaltuustokaudella todella isolla painoarvolla mukana päätöksenteossa. Asia koskettaa laajoja kuntalaisryhmiä aina päiväkoti-ikäisistä, koululaisiin, kuntien, kuntayhtymien, liikelaitosten eri henkilöstöryhmiin saakka – mutta voi koskettaa myös erilaisia kuntapalvelujen käyttäjäryhmiä, jotka toimivat riski- ja ongelmakiinteistöissä.
Asiassa on myös kaksi eri suuntiin juoksevaa taloudellista taakkaa: Terveyden- ja sairaanhoidon kumuloituvat kustannukset, henkilöstön sijaiskustannukset, rekrytointikustannukset, mahdollisesti tarve kouluttaa henkilöstöä uuteen ammattiin – ja toiseen suuntaan juoksevat kiinteistöjen korjausvelan hoitamisesta johtuvat kiinteistösaneerauskulut, väliaikaisjärjestelyjen ja väistötilojen kustannukset sekä korvausinvestointien, uusinvestointien kustannukset.
Kysymyksessä on miljardiluokkaa oleva kansallinen ponnistus.
Valtion, ARA:n ja kuntien on herättävä hoitamaan kiinteistöjen korjausvelkaa – ennenkuin nämä molemmat kustannuskuormat alkavat paisua omilla aikajanoillaan kestämättömälle tasolle. Kiinteistöongelmat tulevat haastamaan kuntien talousarviot. Tätä asiaa ei tulisi jättää vain kuntien vastuulle, sillä hoitamattomina nämä kumuloituvat ongelmat kääntyvät sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksiksi, työvoimapoliittiseksi ongelmaksi uudelleenkouluttamisen ja uudelleensijoittamisen tarpeiden kautta – ja tottahan toki kustannuksia kertyy myös kuuluisaan ja ehtymättömään Kelan piikkiin. Yhtäkään työikäistä ja työkykyistä ei olisi vara menettää tukijärjestelmiemme kannateltaviksi.
Kiinteistöjen korjausvelan hoitaminen on nähtävä myös kotimaista rakennustoimialaa, työllisyyttä ja kotimaista kysyntää voimakkaasti elvyttävänä kansallisena ponnistuksena – ei pelkästään kuluerinä. Myös terveyden ylläpitäminen ja sairauksien ennaltaehkäiseminen on pidettävä kokonaisvaltaista kansanterveystyötä ja sen tulevaa hintalappua ajatellen mielessä pohdittaessa kansallista julkisten kiinteistöjemme hoitamista yhteisenä haasteena.
Risto Simonen, Vesanto
torstai 23. maaliskuuta 2017
Sotea valmistellaan jo nyt
Pohjois-Savossa tulee säilyttää riittävän tiheä ja hyvin kuntalaisia palveleva perustason terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen verkosto. Palvelut tulee järjestää perustasosta ylöspäin toimimaan järkevällä ja sujuvalla tavalla porrastettuina aina erikoissairaanhoitoon saakka siten, että palveluketjut toimivat sekä palveluun mentäessä että erityisesti palvelusta kotiutettaessa leikkauksen, toimenpiteen, sairauden tai vaativan tutkimuksen jälkeen.
Palveluketju tulee varmistaa kotiin saakka.
Potilasasiakasta ei tule pompotella luukulta toiselle, odotuttaa tarpeettomasti tuntisotalla tai ajatuttaa saman palvelutarpeen vuoksi autolla tai mittarikyydillä satojen kilometrien potilaskilometrejä yksiköstä toiseen vain siksi, että eri palvelujen rajapinnassa eri palvelumuodot ja toimijat eivät keskustele riittävästi tai toimi palveluketjuina saumattomasti yhteistyössä - potilasasiakkaan tarpeet huomioiden.
Tästä syystä sosiaali- ja terveydenhuollon rakentavan ja valmistelevan työn tulee olla käynnissä myös siirtymäaikana tulevalla valtuustokaudella. Kysymys on kokonaisvaltaisesta hoidollisesta potilas-lääkäri -suhteesta. Kysymys on terveyskeskuksen ja sosiaalipalvelujen vahvistuvasta yhteistoiminnasta. Kysymys on myös kotisairaanhoidon, kotipalvelun, ensihoidon ja omaishoidon sekä muiden tukipalvelujen hyvästä ja suunnitelmallisesta moniammatillisesta yhteistyöstä.
Kuntien on valmistauduttava isoon soteen myös siten, että kunnat rakentavat ja kehittävät omat palvelumallinsa tuottamaan preventiivisiä eli ennaltaehkäiseviä, kuntouttavia, voimaannuttavia ja terveyttä ylläpitäviä kotikunnan palveluja. Toimiva kansanterveystyö kunnissa on myös valistusta, luentoja ja esimerkiksi terveystreffejä. Tässä työssä myös kolmas sektori eli yhdistykset ja järjestöt voivat jatkossa olla mukana kotikunnan kumppaneina.
Isoon soteen tulee kunnissa valmistautua hyvin jo siirtymäaikana ja ottaa hyvät ja parhaat käytännöt käyttöön jo nyt. Se on potilasasiakkaan - kuntalaisen etu.
Risto Simonen, Vesanto
Palveluketju tulee varmistaa kotiin saakka.
Potilasasiakasta ei tule pompotella luukulta toiselle, odotuttaa tarpeettomasti tuntisotalla tai ajatuttaa saman palvelutarpeen vuoksi autolla tai mittarikyydillä satojen kilometrien potilaskilometrejä yksiköstä toiseen vain siksi, että eri palvelujen rajapinnassa eri palvelumuodot ja toimijat eivät keskustele riittävästi tai toimi palveluketjuina saumattomasti yhteistyössä - potilasasiakkaan tarpeet huomioiden.
Tästä syystä sosiaali- ja terveydenhuollon rakentavan ja valmistelevan työn tulee olla käynnissä myös siirtymäaikana tulevalla valtuustokaudella. Kysymys on kokonaisvaltaisesta hoidollisesta potilas-lääkäri -suhteesta. Kysymys on terveyskeskuksen ja sosiaalipalvelujen vahvistuvasta yhteistoiminnasta. Kysymys on myös kotisairaanhoidon, kotipalvelun, ensihoidon ja omaishoidon sekä muiden tukipalvelujen hyvästä ja suunnitelmallisesta moniammatillisesta yhteistyöstä.
Kuntien on valmistauduttava isoon soteen myös siten, että kunnat rakentavat ja kehittävät omat palvelumallinsa tuottamaan preventiivisiä eli ennaltaehkäiseviä, kuntouttavia, voimaannuttavia ja terveyttä ylläpitäviä kotikunnan palveluja. Toimiva kansanterveystyö kunnissa on myös valistusta, luentoja ja esimerkiksi terveystreffejä. Tässä työssä myös kolmas sektori eli yhdistykset ja järjestöt voivat jatkossa olla mukana kotikunnan kumppaneina.
Isoon soteen tulee kunnissa valmistautua hyvin jo siirtymäaikana ja ottaa hyvät ja parhaat käytännöt käyttöön jo nyt. Se on potilasasiakkaan - kuntalaisen etu.
Risto Simonen, Vesanto
Julkinen sektori murroksessa
Suomalainen julkinen sektori on historiansa yhdessä suurimmista rakennemuutoksista. Julkisen sektorin remontin tarve aiheutuu siitä paineistuksesta mitä nykyinen julkisen sektorin koko, ennakoitu tuleva kustannuspaine ja kuntien nykyinen elinvoima ja kantokyky aiheuttavat. Keskeisiä tulevia ratkaisuja ohjaavia kriteereitä ovat: 1) huoltosuhde (työllisiä suhteessa huollettaviin), 2) työikäisen väestön määrä, 3) työpaikkojen määrä (ml. työssäkäyntiliikenne) ja 4) talouden kestävyys. Palvelujen laatu, saatavuus ja saavutettavuus (terveyskilometrit) sekä kuntademokratian toimivuus ovat olleet lisäksi perussuomalaisille keskeisiä kehittämiskriteereitä.
Kunnan perustehtävänä ei ole toimia valtion lakiohjautuvana ”valtiollisena tuottajana”, vaan kunta on itsehallinnollinen asukkaidensa yhteisö, joka huolehtii alueen elinvoimasta, luo edellytyksiä työpaikkojen syntymiselle, suunnittelee maankäyttöä, asumista, liikennettä, pitää huolta kunnallistekniikasta, viihtyisän asumisen edellytyksistä, vapaa-aikapalveluista ja tukee vapaata kansalaistoimintaa. Hyvinvointipalvelut ovat kuuluneet Pohjoismaiseen kuntakäsitykseen. Nyt tässä kohtaa ollaan keskellä suurta yhteiskunnallista siirtymää. Onnistuessaan Suomi loikkaa tällä kokonaisuudistuksellaan eurooppalaisittainkin kärkikaartiin. Onnistuminen edellyttää aitoa kansanvaltaisuutta.
Kuntauudistus lähti liikkeelle Suomessa 2000-luvulla. Paras -hankkeessa kuntien tuli muodostaa vähintään 20 000 asukkaan kuntia tai perustaa vastaavalla väestöpohjalla toimivaa perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen yhteistoimintaa. Paras –hanke johti kuntien määrän tiivistymiseen, mutta myös osin hajanaisiin ja keinotekoisiin terveydenhuollon aluerakenteisiin. Virkkusen käskynjaolla 2011 alkaneen uudistuksen tavoitteena oli vahvojen peruskuntien muodostaminen. Vahvojen peruskuntien tuli itsenäisesti vastata kuntien peruspalveluista vaativia erikoistason palveluja lukuun ottamatta. Tämä keskittävä karttaharjoitus kaatui perustuslaillisiin ongelmiin ja soten osalta suureen väestöpohjavaateeseen, joka kasvatti kuntakarttojen kunnat liian suuriksi. Kunnissa ei hyväksytty pakottamista keskittämiseen.
Palvelut, joita kunnat eivät itse kykene hoitamaan, kuuluvat ylemmän tason kunnallishallinnon hoidettaviksi. Myös ylikunnallisen tason tehtävät toimivat itsehallinnon piirissä (vaikka valtionohjaus onkin vahvaa) ja päätöksenteon tulee maakuntatasollakin perustua edustukselliseen demokratiaan, riittävään läpinäkyvyyteen ja vuorovaikutukseen. Kunnille jää sote-siirtymässä edelleen roolinsa tehdä ennaltaehkäisevää kansanterveystyötä.
Kunnilla on kuntavelan ja kustannusten ja valtionohjauksen paineessa tarkasteltava elinvoimatekijöitä, yhteisöllisyyttä, yhteistoimintaa verkostoissa, kuntapalvelujen tärkeysjärjestystä, uudenlaisia tuotantotapoja ja palvelumalleja keinoina selvitä julkisen sektorin murroksesta ja kyetä säilyttämään nykyisten kuntien alueiden asukkailleen riittävät ja kohtuullisen laadukkaat peruspalvelut ja kyetä toisaalta vastaamaan kuntademokratian tarpeisiin.
Perussuomalaisten ohjelmatyön ydintä on aina ollut kunnallisen päätöksenteon tarkastelu kuntalaisen – ei vain kunnan näkökulmasta. Perussuomalaiseen kansanvaltaisuuden periaatteeseen kuuluu oleellisesti edustuksellisen demokratian ja kunnan lähidemokratian edellytysten vahvistaminen ja kunnallisen päätöksenteon laillisuuden ja oikeudenmukaisuuden tarkastelu. Kuntapalvelujen saatavuuteen ja saavutettavuuteen (palvelukilometrit) liittyvän yhdenvertaisuuden tarkastelu on meille tärkeää.
Perussuomalaisten kuntapoliittisessa toiminnassa on keskeistä julkisten asioiden valmistelun avoimuuden, läpinäkyvyyden, vuorovaikutteisuuden ja kuntalaisten kuulemisen ja osallisuuden varmistaminen heitä itseään koskevissa asioissa. Näitä kansanvaltaisuuden ytimeen kuuluvia periaatteita perussuomalaiset haluavat edelleenkin vaalia myös kunta- ja maakuntauudistuksessa suunnattaessa kohti seuraavaa viiden vaalin rypästä.
Risto Simonen
Kunnan perustehtävänä ei ole toimia valtion lakiohjautuvana ”valtiollisena tuottajana”, vaan kunta on itsehallinnollinen asukkaidensa yhteisö, joka huolehtii alueen elinvoimasta, luo edellytyksiä työpaikkojen syntymiselle, suunnittelee maankäyttöä, asumista, liikennettä, pitää huolta kunnallistekniikasta, viihtyisän asumisen edellytyksistä, vapaa-aikapalveluista ja tukee vapaata kansalaistoimintaa. Hyvinvointipalvelut ovat kuuluneet Pohjoismaiseen kuntakäsitykseen. Nyt tässä kohtaa ollaan keskellä suurta yhteiskunnallista siirtymää. Onnistuessaan Suomi loikkaa tällä kokonaisuudistuksellaan eurooppalaisittainkin kärkikaartiin. Onnistuminen edellyttää aitoa kansanvaltaisuutta.
Kuntauudistus lähti liikkeelle Suomessa 2000-luvulla. Paras -hankkeessa kuntien tuli muodostaa vähintään 20 000 asukkaan kuntia tai perustaa vastaavalla väestöpohjalla toimivaa perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen yhteistoimintaa. Paras –hanke johti kuntien määrän tiivistymiseen, mutta myös osin hajanaisiin ja keinotekoisiin terveydenhuollon aluerakenteisiin. Virkkusen käskynjaolla 2011 alkaneen uudistuksen tavoitteena oli vahvojen peruskuntien muodostaminen. Vahvojen peruskuntien tuli itsenäisesti vastata kuntien peruspalveluista vaativia erikoistason palveluja lukuun ottamatta. Tämä keskittävä karttaharjoitus kaatui perustuslaillisiin ongelmiin ja soten osalta suureen väestöpohjavaateeseen, joka kasvatti kuntakarttojen kunnat liian suuriksi. Kunnissa ei hyväksytty pakottamista keskittämiseen.
Palvelut, joita kunnat eivät itse kykene hoitamaan, kuuluvat ylemmän tason kunnallishallinnon hoidettaviksi. Myös ylikunnallisen tason tehtävät toimivat itsehallinnon piirissä (vaikka valtionohjaus onkin vahvaa) ja päätöksenteon tulee maakuntatasollakin perustua edustukselliseen demokratiaan, riittävään läpinäkyvyyteen ja vuorovaikutukseen. Kunnille jää sote-siirtymässä edelleen roolinsa tehdä ennaltaehkäisevää kansanterveystyötä.
Kunnilla on kuntavelan ja kustannusten ja valtionohjauksen paineessa tarkasteltava elinvoimatekijöitä, yhteisöllisyyttä, yhteistoimintaa verkostoissa, kuntapalvelujen tärkeysjärjestystä, uudenlaisia tuotantotapoja ja palvelumalleja keinoina selvitä julkisen sektorin murroksesta ja kyetä säilyttämään nykyisten kuntien alueiden asukkailleen riittävät ja kohtuullisen laadukkaat peruspalvelut ja kyetä toisaalta vastaamaan kuntademokratian tarpeisiin.
Perussuomalaisten ohjelmatyön ydintä on aina ollut kunnallisen päätöksenteon tarkastelu kuntalaisen – ei vain kunnan näkökulmasta. Perussuomalaiseen kansanvaltaisuuden periaatteeseen kuuluu oleellisesti edustuksellisen demokratian ja kunnan lähidemokratian edellytysten vahvistaminen ja kunnallisen päätöksenteon laillisuuden ja oikeudenmukaisuuden tarkastelu. Kuntapalvelujen saatavuuteen ja saavutettavuuteen (palvelukilometrit) liittyvän yhdenvertaisuuden tarkastelu on meille tärkeää.
Perussuomalaisten kuntapoliittisessa toiminnassa on keskeistä julkisten asioiden valmistelun avoimuuden, läpinäkyvyyden, vuorovaikutteisuuden ja kuntalaisten kuulemisen ja osallisuuden varmistaminen heitä itseään koskevissa asioissa. Näitä kansanvaltaisuuden ytimeen kuuluvia periaatteita perussuomalaiset haluavat edelleenkin vaalia myös kunta- ja maakuntauudistuksessa suunnattaessa kohti seuraavaa viiden vaalin rypästä.
Risto Simonen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)